Blogimerkintä 5

Langattomista verkoista 

Wlan

WLAN (lyhenne sanoista wireless local area network) on langaton lähiverkkotekniikka, jolla erilaiset verkkolaitteet voidaan yhdistää ilman kaapeleita. Useimmiten WLAN-termiä käytetään tarkoittamaan IEEE 802.11 -standardia, mutta myös ETSI:n HiperLAN-standardi on langaton lähiverkko. HiperLAN-standardin eri versiot eivät kuitenkaan ole yleistyneet, joten yleisessä kielenkäytössä termeillä WLAN, 802.11 ja Wi-Fi tarkoitetaan samaa asiaa, vaikka tarkkaan ottaen nämä termit eivät olekaan synonyymejä. Tavallisin kotikäytössä oleva versio on 802.11g, jonka radiorajapinnan maksimisiirtonopeus on 54 Mbps.

Wlan tietoturvaa

Suojaamattoman avoimen verkon kautta luotu yhteys on täysin turvallinen, kun tietokoneen ja palvelun välillä käytetään SSL-suojausta. SSL-suojatut verkkosivut tunnistaa HTTPS-protokollasta. Yleensä myös selain ilmaisee salatusta yhteydestä (esim. värittämällä osoitekentän tai näyttämällä suljetun lukon kuvaa). Myös VPN-yhteydet ovat salattuja.

WLAN-verkoista osa on avoimia ja osa on suojattu erilaisilla salasanoilla. Yksi melko yleinen ja nykyään jo tehottomaksi muodostunut salausprotokolla on WEP. WEP:n tultua helpohkosti murrettavaksi kehitettiin TKIP, ja sen jälkeen uusi tekniikka WPA. WLAN-yhteyden luvattoman käytön ehkäisemiseksi voidaan ottaa käyttöön myös verkkokorttien MAC-osoitteen tarkistus, jolloin WLAN-tukiasema sallii yhteydenmuodostuksen ainoastaan verkkokorteille, joiden MAC-osoite löytyy WLAN-tukiaseman valkoiselta listalta.

Bluetooth

Bluetooth on avoin standardi laitteiden langattomaan kommunikointiin lähietäisyydellä. Se sai alkunsa, kun ruotsalainen Ericsson alkoi tutkia erilaisia menetelmiä langattomaan tiedonsiirtoon matkapuhelimien ja niiden oheislaitteiden välillä vuonna 1994. Nimi Bluetooth annettiin 900-luvulla eläneen viikinkikuninkaan, Harald Sinihampaan mukaan, logo taas luotiin yhdistämällä skandinaavisia riimuja.¨

Bluetoothin logossa on käytetty skandinaavisia riimuja.

Bluetooth on lyhyen kantaman radiotekniikkaan perustuva langaton tiedonsiirtotekniikka, jonka tarkoituksena on ollut korvata kaapelit matkapuhelinten, PC:n, tulostinten ja muiden oheislaitteiden välillä. Bluetoothin nimelliset siirtonopeudet ovat symmetrisessä siirrossa 432,6 kilobittiä ja asymmetrisessä lähtevässä 721 kilobittiä ja saapuvassa 57,6 kilobittiä sekunnissa. Bluetoothilla korvataan myös infrapunayhteyksiä, koska se on toimintavarmempi ja monipuolisempi siirtotekniikka eikä tarvitse esimerkiksi optista kontaktia yhteyslaitteiden välillä. Bluetooth-teknologia mahdollistaa myös yhteyslaitteiden autentikoinnin ja tiedonsalauksen eli -kryptauksen.

4G Yhteydet (LTE)

4G on yleisnimitys neljännen sukupolven matkapuhelintekniikoille, jotka tulevat kolmannen sukupolven (3G) jälkeen. Suomessa 4G-nimitystä käytetään kahdesta eri tekniikasta; LTE ja DC-HSPA, vaikka ne eivät ITU:n alkuperäisen määritelmän mukaan olleet neljättä sukupolvea vaan perustuvat 3G-perustekniikan ja sen siirtonopeutta parantavien laajennusten käyttöön.

Tiedonsiirtonopeuksista

Kansainvälisen televiestintäliiton ITU:n vuonna 2008 julkaiseman määritelmän mukaan 4G:n huippunopeus päätelaitteeseen tulisi olla 1 Gbit/s hitaasti liikuttaessa ja 100 Mbit/s nopeasti liikuttaessa.

Käytännössä 4G:ksi kutsuttujen verkkojen nopeudet ovat merkittävästi alhaisempia, arviolta 10–100 Mbit/s vastaaonottonopeus ja 5–20 Mbit/s lähetysnopeus.lähde? NTT DoCoMon testiverkoissa tiedonsiirtonopeus on ollut hetkellisesti 300 Mbit/s ja keskiarvolla 135 Mbit/s.

Blogimerkintä 4

Kaapeloinneista

Parikaapeli

Parikaapeli on yleinen kaapelityyppi, jossa käytetään toistensa ympäri kierrettyjä johdinpareja häiriöiden vähentämiseksi. Parien kierto on tyypillisesti kolme kierrosta tuumalla. Jokaisella parilla on erisuuruinen parikierto häiriöiden parista toiseen siirtymisen estämiseksi. Parikaapeleita voidaan käyttää muun muassa Token Ring-, puhelin-, Ethernet-, FDDI-, ISDN- ja ATM-yhteyksiin. Yleisin liitintyyppi parikaapeleille lähiverkossa on RJ-45.


Kuvassa tyypillinen rj-45 liitinratkaisu

Kaapeli ja parit voidaan ympäröidä metallivaipalla, jolloin saavutetaan paras suoja häiriöitä vastaan. Tällaista parisuojattua STP-kaapelia (Shielded Twisted Pair) käytetään silloin, kun suojaukseen on erityistä tarvetta tai kaapelin luokka vaatii sen (esimerkiksi Cat7). Suojaustarve voi syntyä monesta syystä, kuten muuntajista, voimavirtakaapeleista, oikosulkumoottoreista tai muista voimakkaita magneettikenttiä aiheuttavista seikoista, staattisen sähkön purkauksista, kipinöinnistä, valokaarista jne. Tavallisin kaapelityyppi on kuitenkin suojaamaton UTP, (Unshielded Twisted Pair) jota käytetään puhelinverkoissa ja tietoliikennetekniikassa. Lisäksi on olemassa suojattu FTP-kaapeli, (Foiled Twisted Pair) joka on periaatteessa STP ilman parikohtaista suojausta. FTP-kaapelista käytetään myös nimitystä ScTP (Screened Twisted Pair). Kierretyt parikaapelit on jaettu eri kategorioihin niiden kaistanleveyksien mukaan.

Valokaapeli

Valokuitu koostuu ytimestä (core) ja ydintä ympäröivästä kuoresta (cladding) sekä mekaanista suojaa antavasta pinnoitteesta (coating).

Valokuiduista valmistetaan useita kuituja sisältäviä valokaapeleita.

Yksimuotokuidut

Valo kulkee halkaisijaltaan 5–10 mikrometriä eli noin 0,005–0,01 mm paksussa ytimessä heijastumalla suoraan päästä päähän. Kuitujen valmistuksessa käytettävän lasin on oltava erittäin puhdasta, koska tyypilliset valokuituyhteydet ovat pituudeltaan useita kilometrejä. Tyypilliset yksimuotokuidulle tarkoitetut IP-verkkokäytössä olevat moduulit tukevat 11 kilometrin linkkejä. Moduuleja on saatavilla myös pidemmille matkoille, mutta ne ovat hinnaltaan kalliimpia ja yhteensopivuus on heikompi verrattuna lyhyen matkan lähettimiin. Todella pitkien yhteyksien rakentamiseen voidaan käyttää optisia vahvistimia, jolloin signaalia ei tarvitse välillä muuttaa sähköiseen muotoon. Tyypillisesti erbiumilla seostetusta lasikuidusta valmistetuilla laseroivilla vahvistimilla signaalin voimakkuus voidaan palauttaa alkuperäiselle lähetystasolle ja yhteyttä jatkaa edelleen useita kilometrejä.

Monimuotokuidut

Monimuotokuitujen ytimet ovat halkaisijaltaan 50–70 mikrometriä. Monimuotokuidussa valo kulkee heijastumalla sekä taittumalla kuidun ytimen ja lasikuoren rajapinnasta. Lyhyille yhteyksille valokuituja valmistetaan myös muovista (POF, Plastic Optical Fiber). Edullisilla ja helppokäyttöisillä muovikuiduilla yhteyksien pituudet ovat tyypillisesti vain kymmenien tai satojen metrien mittaisia (yleensä korkeintaan 200–300 metriä). Rakennuskaapeloinnissa monimuotokuiduilla tehdään siirtymiset kerrosten välillä. Rakennusten välillä voidaan myös käyttää monimuotokuitua, mikäli niiden etäisyys ei kasva liian suureksi.

Kaapelointistandartit

Kaapelointistandardit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Euroopassa kaapeliluokat ja kaapelointitavat on määritelty eurooppalaisessa yleiskaapelointistandardissa EN50173. Pohjois-Amerikassa vastaava standardi on EIA/TIA-568. Standardit määrittelevät kaistanleveydet sekä suuren määrän testausarvoja, jotka kaapelin on läpäistävä. Kaapelin valmistaja takaa luokituksella, että kaapeli täyttää vähintään standardin asettamat vaatimukset. EN50173 standardin parikaapeliluokat ovat:

• Luokka A (100kHz kaistanleveys)
• Luokka B (1MHz kaistanleveys)
• Luokka C (16MHz kaistanleveys)
• Luokka D (Vastaa TIA/EIA-568 Cat5e)
• Luokka E (Vastaa TIA/EIA-568 Cat6)
• Luokka F (Vastaa TIA/EIA-568 Cat7)
• Luokka Fa (Vastaa TIA/EIA-568 Cat7a)

Blogimerkintä 3

Lähiverkko

Lähiverkolla, eli LAN (local area network) käsitteellä, tarkoitetaan maantieteellisesti
rajatun alueen sisäistä tietoliikennettä toteuttavaa ja suuren siirtokapasiteetin
omaavaa verkkoa, joka on tavallisesti yhden organisaation hallinnassa.
Lähiverkko koostuu työasemista, palvelimista, verkkolaitteista (kytkimistä, reitittimistä,
hubeista) ja kaapeleista.

Lähiverkko voi olla joko osittain tai kokonaan
langaton WLAN (Wireless LAN). Nykyisin yrityksen lähiverkko voi olla jonkun
ulkopuolisen tahon vuokraama ja ylläpitämä. Tänä päivänä
lähiverkkoa ei esiinny pelkästään yritysten keskuudessa vaan myös monissa
kotitalouksissa on pienehköjä yhden tai kahden tietokoneen lähiverkkoja.
Lähiverkkoja yhdistävää nopeaa kaupunki- tai kampusalueen dataverkkoa kutsutaan
alueverkoksi MAN (Metropolitan Area Network). Vielä
paljon laajemmalle tietokoliikenneverkolle WAN:lle (wide area network) on tyypillistä
maantieteellinen ulottuvuus paikkakunnalta toiselle tai maan rajojen ulkopuolelle
aina maanosien väliseksi verkoksi.

Reitittimistä

Reititin (engl. Router) on tietoverkkoja yhdistävä laite. Reitittimen tehtävä on välittää tietoa tietoverkon eri osien välillä. Reitittimen siis pitää tietää, missä suhteessa eri tietoverkot ovat toisiinsa ja se osaa tehdä tietoliikenteelle reittivalinnan. Reititin on osallisena aina vähintään kahdessa verkossa. Reitittimien muodostaman verkon rakenteesta käytetään nimitystä topologia. Reititin muodostaa tähtitopologian.

HTTP-protokolla

HTTP (lyhenne sanoista Hypertext Transfer Protocol eli hypertekstin siirtoprotokolla) on protokolla, jota selaimet ja WWW-palvelimet käyttävät tiedonsiirtoon.[1] Protokolla perustuu siihen, että asiakasohjelma (selain, hakurobotti tms.) avaa TCP-yhteyden palvelimelle ja lähettää pyynnön. Palvelin vastaa lähettämällä sopivan vastauksen, tavallisimmin HTML-sivun tai binääridataa kuten kuvia, ohjelmia tai ääntä.

Porteista

Portit ovat TCP/IP:tä käyttävissä tietokoneissa olevia numeroituja palvelupisteitä. Palvelu voi kytkeytyä odottamaan yhteyttä johonkin hyvin tunnettuun porttiin. Käyttäjätkin joutuvat varaamaan portin siitä koneesta, josta he ottavat yhteyttä.

Portit ovat yhteinen mekanismi sekä TCP- että UDP-protokollille. TCP-portti 80 ei ole sama kuin UDP-portti 80. Yleinen käytäntö on kuitenkin se, että jos TCP-portti 80 on varattu jollekin protokollalle (HTTP) niin vastaavaa UDP-porttia 80 pidetään varattuna samaan käyttötarkoitukseen, vaikkei protokolla sitä tarvitsisikaan.

URL-osoitteista

Jokaisella Internetissä olevalla palvelimella ja tiedostolla on oma ainutlaatuinen URL­-osoite. Käytämme niitä esim. napsautelles­samme verkkosivuilla olevia linkkejä. Jokai­sella verkkosivulla on oma URL-osoite, ja se sisältää usein myös viittauksia muihin sellai­siin, esim. kuviin, äänitiedostoihin ja linki­tettyihin sivuihin.

P2P verkoista (vertaisverkot)

Vertaisverkko (P2P, engl. peer to peer) on verkko, jossa ei ole kiinteitä palvelimia ja asiakkaita, vaan jokainen verkkoon kytketty taho toimii sekä palvelimena että asiakkaana verkon muille jäsenille. Termi on yleensä yhdistetty tietokoneisiin ja tietoverkkoihin, mutta on ollut viime aikoina käytössä muun muassa ihmisten sosiaalista verkostoitumista tutkittaessa. Internetissä vertaisverkkoja käytetään useisin tarkoituksiin, kuten tiedostojen jakamiseen, internet-puheluihin ja pikaviestintään. Arkikielessä vertaisverkoilla tarkoitetaan nimenomaan tiedostonjakoverkkoja, joiden valtava suosio on nostanut ne suuren yleisön tietoisuuteen.

Etuna perinteiseen palvelin-asiakas-malliin verrattuna on resurssien järkevämpi käyttö. Asiakkaat eivät jonota pääsyä palvelimelle, vaan verkon kaikkien jäsenten laskentateho, kaista ja tallennustila on yhteisessä käytössä. Vertaisverkon kapasiteetti siis kasvaa uusien jäsenten myötä. Toinen etu on tiedon hajanaisuus: sama data on verkossa moneen kertaan eri paikoissa, mikä lisää luotettavuutta.

Ensimmäinen laajamittainen vertaisverkko oli NNTP-protokollaan perustuva keskusteluryhmäjärjestelmä Usenet.

Blogimerkintä 2

Internet

Internet on lukemattomien aliverkkojen muodostama “maailmanlaajuinen tietoliikenneverkko". Internet ei siis ole yksi lukuisista tietoverkoista, eikä myöskään ainoa olemassa oleva. Internet on nimitys kaikkien yhteen liittyneiden palvelinten ja yksityisten käyttäjien muodostamalle maailmanlaajuiselle tietoverkolle.

Yksi yleisimpiä tiedonsiirtokäytäntöjä on HTTP, joka on lyhenne sanoista Hyper Text Transfer Protocol, eli hypertekstin siirtokäytäntö. Toinen yleisesti käytetty on FTP joka on lyhenne sanoista File Transfer Protocol eli tiedostonsiirtokäytäntö.

HTTP-protokollassa tiedosto avataan HTML- eli hypertekstidokumenttina, joka voi sisältää mm. tekstiä, kuvaa, animaatiota tai ääntä. Hypertekstitiedostojen lukemiseen käytetään ohjelmaa, jota nimitetään selaimeksi. FTP-protokollassa käyttäjät voivat siirtää tiedostoja palvelimen kautta toisilleen. FTP-protokolla vaaditaan jotta tiedostot voivat kulkea tietokoneelta palvelimelle ja päinvastoin.

Internetin toimintaperiaate

Internetin runko muodostuu palvelintietokoneista eli servereistä. Palvelin on teknisesti PC:tä muistuttava tietokone. Palvelimet sisältävät internetissä esitetyn tiedon ja kaikki käyttäjälle tarjotut palvelut. Palvelinkoneet on kytketty toisiinsa nopean tietoliikenneyhteyden mahdollistavilla kaapeleilla. Palvelimet ovat usein osa jotakin lähiverkkoa, joka koostuu esim. oppilaitoksen tai yrityksen lähiverkoksi liitetyistä PC-koneista.

Kun käyttäjä muodostaa yhteyden Internetiin esim. sähköposti- tai selainohjelman avulla, ottaa ohjelma yhteyden palvelinkoneessa olevaan palvelinohjelmistoon. Palvelinohjelmisto lähettää palvelupyynnön kun haet tai avaat jonkun internet-sivun ja vastaanottaa palvelimen palauttaman tiedon sekä tulostaa sen käyttäjälle, eli näytölle avautuu haettu internet-sivu. Yhteyden muodostaminen Internetiin tarkoittaa siis yhteyden muodostamista palvelimelle, josta voidaan edelleen muodostaa yhteys toisiin palvelimiin.

IP-osoitteista

IP-osoite ("Internet Protocol" -osoite) on numero, joka yksilöi jokaisen Internet-verkkoon kytketyn tietokoneen. IP on Internetin alimman tason protokolla ja kaikki Internet-verkon tietoliikenne kulkee IP-paketteina. IP-osoitteen perusteella IP-paketti löytää perille ja vastaukset tulevat takaisin. Tyypillisesti IP-osoitteita ei käytetä suoraan vaan DNS-järjestelmä muuttaa selväkieliset osoitteet (kuten www.suomi.fi) IP-osoitteiksi.
Tällä hetkellä käytössä on IP versio 4. IP-osoite on erilainen IP:n versiossa 6. Tämä artikkeli käsittelee vain versiota 4 ja erot esitetään artikkelissa IPv6.

Tavallisesti IP-osoite esitetään neljän numeron, tai luvun sarjana pisteellä erotettuna (esimerkiksi 145.97.39.155). IP-osoite koostuu kahdesta osasta: operaattorin yksilöivä alkuosa ja operaattorin sisällä yksilöity tietokone. Osoitteesta ei yleensä voi tietää kuinka paljon alusta kuuluu operaattoriosaan ja kuinka paljon tietokoneen yksilöivään osaan.

Ipv6

IPv6 on nykyisen IP-protokollan (IPv4) seuraajaksi kehitetty protokolla. IPv6 tunnettiin varhaisessa kehitysvaiheessaan myös nimellä IPng eli IP next generation. Sen tärkein ero IPv4:ään on osoitteen pituus ja osoiteavaruuden laajuus. IPv6:ssa käytetään 128-bittisiä osoitteita, jolloin yhdessä verkossa voi olla yli 340 sekstiljoonaa (340 · 1036) solmua. IPv4:n osoitteen pituus on 32 bittiä ja IPv4-verkossa voi olla noin neljä miljardia (4 · 109) solmua.

Blogimerkintä 1

tietoverkkojen perusteet blogi 1

Tunnilla käytiin läpi erilaisia tietoverkkoja ja niiden käyttökohteita. Erityisesti mieleen jäi opettajan kertomukset erittäin salaisista miljardiluokan hankkeista, joita ollaan kaavailemassa ilmeisesti jonnekin Norja-Venäjä-Suomi –risteyskohtaan. Myös mieleenpainuvaa tunnilla oli Suomen sähköverkon potentiaalinen hyödynnys tietoliikenteen saralla. Oli myös hauska huomata kuvamateriaalista, miten suomen sähköverkko rakentuu maantieteellisesti. Etenkin visuaalinen materiaali jää erityisen hyvin mieleen, ja siihen liittyvä aineisto. Osan tunnista kirjoittelin ylös ideoita erääseen peli-idikseen, jota tahtoisin prototoilla tulevaisuudessa. Tätä kirjoittaessani, hyvä tilaisuus lienee tulee illalla alkavilla pelijameilla, ellei sitten varsinaisesti tämän tuoreen idean parissa, niin ainakin käytännön protoilukokemuksen karttumisen ansiosta.

Protokolat yms. tekniset hommelit, niihin palatakseni niin hyvin tuli kertausta muistiin näistäkin. Huomaa tuntien kulkiessa kuinka asioita on jo jonkin verran päässyt unohtumaan, vaikka kyseisen kurssin olenkin suorittanut Oulun Ammattikorkeakoulussa. Tässä nyt mietin, kuinka mielekästä minun on käydä kurssia täysin uudestaan, vaikka huomaankin siitä olevan itselleni hyötyä. Lähinnä lähiopetustunnit ovat mielestäni sellaisia, joilla ihan mielellään istuu ja kuuntelee opetusta.

Myös mieleen tunneilta jäi miten tietoverkkoja jaetaan lyhenteillä, LAN, MAN, WAN & GAN.
Näistä LAN on luonnollisesti Local area network, tummin se ”Lanitus”-ympäristö. Muistan kun pienempänä koneita ja raskaita CRT-näyttöjä raahailtiin kavereiden luo ja sitten taisteltiin lähiverkko toimimaan mahdollisesti eri windows-versioiden välillä.
MAN verkosta erityisesti esimerkkinä tulee mieleen PAN-oulu, vaikka käyttökokemuksia itselläni siitä on rajallisesti.. Johtuen varmaan PanOulun rajallisesta kattavuudesta aikana jolloin sille olisi ollut henkilökohtaita tarvetta.
WAN oli oppimateriaalissa esitelty Etäverkoksi (Wide Area Network), josta tuntimateriaali kertoo seuraavaa ”julkisten teleoperaattoreiden tarjoama maanlaajuinen tai kansainvälinen verkkopalvelu, joka *käyttävää samaa perusverkkoa kuin puhelinliikenne” (*huom. kurssimateriaalin powerpoint-esityksessä on sama kirjoitusvirhe käyttävää)
Sitten oli vielä GAN (Global Area  Network), joka on kaupunki- ja etäverkkoratkaisuilla yhdistetty organisaation sisäinen lähiverkkojen kokonaisuus, joka loppukäyttäjän näkökulmasta on yhtenevä, haettiin palvelu sitten läheltä tai kaukaa.